Maria Korkatti ohjasi monikulttuurista aikuisten teatteriryhmää Joensuussa. Työ kesti tammikuusta toukokuuhun 2012. Hän kokosi ryhmän sosionomin opinnäytetyötään varten. Opinnäytetyön toimeksiantaja oli Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistyksen oSallisuushanke Salli.
Opinnäytetyön tehtävänä oli viedä läpi osallisuuden kokemuksia tarjoava monikulttuurinen harrastajateatteriprojekti. Monikulttuurinen tarkoitti tässä tapauksessa ryhmää, jossa oli sekä suomalaissyntyisiä että Suomeen muualta muuttaneita jäseniä. Lähtöajatuksena oli, että osallisuuden kokemukset syntyvät aktiivisen toimijuuden kautta. Osallisuutta ja aktiivisuutta pyrittiin edistämään suhteessa teatteriryhmään. Pidemmälle tähtäävänä päämääränä oli, että ryhmän jäsenten valmius liittyä eri yhteiskunnan toimintoihin paranisi ja mahdollisuus osallisuuden kokemuksiin myös teatteriryhmän ulkopuolella kasvaisi.
Nimen ”Kipinät – The Sparkles” itselleen valinnut ryhmä kokoontui 24 kertaa. Näistä kahtena päivänä esitimme valmista näytelmäämme Menolippu – matkoja maailmanloppuun. Kokosimme esityksemme devising-menetelmällä, joka sopi hyvin osallisuutta edistävään projektiin. Työskentelytapaa valitessani ajattelin, että ryhmän oma käsikirjoitus antaa valmista tekstiä suuremman liikkumavaran kielitaidon, osallistujamäärän ja käsiteltävän aiheen suhteen.
Ryhmälähtöisyyden ja ohjaajakeskeisyyden rajoilla
Heti toiminnan alusta pyrin luomaan ryhmään arvomaailman, jossa osallisuuden kokemuksia voisi tapahtua. Ryhmän jäsenten tuli tuntea olonsa turvalliseksi ja ajatuksensa arvostetuiksi. Pyrin tutustuttamaan osallistujia toisiinsa, itseni mukaan lukien. Loin toimintakulttuuria, jossa kaikkien osallistumista ideointiin ja päätöksentekoon toivottiin ja odotettiin. Tämä vaati keskustelun ylläpitämistä, puheenvuorojen antamista myös hiljaisemmille jäsenille ja eri harjoitteiden ja menetelmien käyttöä ideoinnin virikkeenä ja ilmaisun tukena. Asioista keskusteleminen ja yhteinen päätöksenteko veivät aikaa jo kielitaitoerojen takia. Vaivannäkö esimerkiksi ryhmän nimen valinnassa ei silti ollut yhdentekevää: nimi antoi ryhmälle identiteetin ja yhdisti osallistujia toisiinsa. Ryhmän voimin päätettiin myös näytelmän aihe – maailmanloppu – ja esityksen nimi.
Kokoontumisemme koostuivat tavallisesti yleisistä teatteriharjoitteista ja näytelmää edistävästä työskentelystä. Keräsimme tietoa maailmanlopusta vapaasti ideoiden ja eri lähteistä. Tapaamisten välillä työstin aineistoa ja mietin, mitä näkökulmia kokonaisuudesta vielä puuttuu. Laadin harjoitteita ja aineistonkeruutehtäviä, joita vein ryhmän toteutettavaksi.
Työskentelylle asetti haasteita ryhmän hajanaisuus. Koin rasittavaksi sen, että ihmiset osallistuivat toimintaan vaihtelevasti ja että ryhmään liittyi uusia jäseniä eri aikoihin. Sallin tämän, koska ryhmä oli pieni ja halusin varmistaa, että mukana pysyisi loppuun asti toiminnan kannalta riittävä määrä ihmisiä. Myös pitkälle ulottuvan harjoitusaikataulun laatiminen osoittautui mahdottomaksi, mikä vaikeutti prosessin suunnittelua. Tapaamiskertojen puolivälissä ryhmä vakiintui viisijäseniseksi. Kun kokoonpano vakiintui, ryhmän identiteetti pääsi viimein kehittymään, vaikka poissaolot eivät täysin loppuneetkaan.
Olin haaveillut työskentelystä, jossa jokaiselta soljuisi ideoita ja kaikki sanoisivat oma-aloitteisesti mielipiteensä käsiteltävistä asioista. Ryhmälähtöisen työtavan ansiosta olikin luontevaa ”vaatia” toimijoita ottamaan kantaa ja tekemään päätöksiä. Toisaalta annoin osallistujille valinnan mahdollisuuksia ehkä liikaakin. Ryhmän jäsenet eivät välttämättä aina tienneet, mitä heiltä odotetaan eivätkä sitä kautta osanneet osallistua työskentelyyn. Liika ”osallistavuus” siis vähensikin osallistumisen todellisia mahdollisuuksia.
Edellä kerrotut syyt johtivat siihen, että esityksen käsikirjoitus ei muotoutunut työskentelyn ohessa toivomallani tavalla. Jotta projekti saataisiin päätökseen, otin lopulta vastuulleni käsikirjoituksen kokoamisen. Draama oli ollut meille toiminnan väline, mutta tässä vaiheessa otin näytelmään ensi kerran kantaa taideteoksena. Loin esitykselle dramaturgian, joka omasta mielestäni oli toimiva ja esteettinen. Harjoittelimme valmiin käsikirjoituksen kanssa viisi kertaa. Näytelmä onnistui hienosti. Olimme harjoitelleet varsinaista teatteri-ilmaisua erittäin vähän, mutta siitä huolimatta kaikki kolme näytöstä olivat monipuolisia, sujuvia ja vapautuneita.
Onnistunutta osallisuutta
Projektia monimutkaisti se, että siinä oli säilytettävä opinnäytetyöltä vaadittava tutkimuksellisuus. Prosessia oli dokumentoitava huolella ja arvioitava lopuksi. Arviointi yhdessä ryhmän kanssa osoittautui mielenkiintoiseksi ja paljasti toiminnan päässeen alkuperäisiin tavoitteisiinsa.
Mittasin osallisuuden kokemuksia seuraavien aihealueiden kautta: 1. ryhmän jäsenen oma kokemus ideointiin osallistumisesta, 2. kokemus kuulluksi ja ymmärretyksi tulemisesta, 3. kokemus oman mielipiteen huomioinnista päätöksenteossa ja 4. ryhmän tärkeys osallistujalle.
Arvioinnissa ryhmän jäsenet toivat esille, että kaikki olivat osallistuneet ideointiin. Mitä tahansa ehdotusta oli ollut lupa muokata ja ideoita oli hiottu sellaisiksi, että niiden toteuttaminen sopi kaikille. Osallistujien mukaan päätökset olivat olleet yhteisiä ja itse kunkin mielipide oli otettu huomioon. Kaikki toivat esille, että ryhmässä oli pyritty kuuntelemaan ja ymmärtämään muita.
Huomasin itsekin, että ajan myötä opimme kuuntelemaan ja ymmärtämään toisiamme, ja sovittamaan omaa viestintäämme toisten viestintätaitoihin. Projektin edetessä ryhmän jäsenet kommunikoivat entistä enemmän keskenään ja roolini toimijoiden välisenä ”tulkkina” pieneni. Kuten teatterissa usein, myös tässä projektissa osallistujista tuli toiminnan myötä läheisiä toisilleen.
Projektissa mukana oleminen oli kaikille ainakin jollakin tapaa myönteinen kokemus. Toisille ryhmä oli tärkeämpi kuin toisille. Osa Kipinöiden maahanmuuttajajäsenistä kertoi, että ryhmään osallistuminen paransi heidän kielitaitoaan. He eivät kertoneet niinkään sanavaraston karttumisesta, vaan painottivat saaneensa lisää rohkeutta suomen puhumiseen ja uskoa omaan selviytymiseensä tilanteissa, joissa tarvitsevat kieltä:
”Ja minä nyt on helpompi voi mennä toinen paikkaan ja jotakin kysyä, koska ensin minä pelkäsin. Ja nyt minä tiedän, voin käyttää eri elejä... eleitä ja jotakin toinen tapa kysyä, koska minä olen teatteriryhmässä – –”
Kasvanut rohkeus, avoimuus ja kielitaito parantavat ilman muuta ihmisen valmiuksia liittyä yhteiskunnan eri toimintoihin. Liittymisen kautta mahdollistuvat myös uudet osallisuuden kokemukset.
Osallistaminen asenteena
Projektissa oli loppuun asti mukana vain viisi osallistujaa. Tutkimuksellisesti ajatellen otos ja aineisto ovat hyvin suppeat. On perusteltua pohtia kriittisesti, missä määrin Kipinöiden kokemuksista voidaan vetää johtopäätöksiä kokeilemani työtavan hyödyistä. Toisaalta laadullinen tutkimus, sosiaaliala ja teatterikasvatus ovat alueita, jotka tunnustavat yksilöiden tarinat ja kokemukset vähintään yhtä merkittäviksi kuin määrällisen vaikuttavuuden. Uskon, että kanssani samanlaisia työtapoja toteuttaneet voivat yhtyä saamiini tuloksiin.
Osallistavuus on ennen kaikkea asenne eikä siihen tarvita lähtökohtaisesti osallistavaa menetelmää, kuten devisingia. Tärkeää osallisuuteen pyrkivässä toiminnassa on mielestäni osanottajien kuunteleminen ja ymmärtämään pyrkiminen sekä päätöksenteko- ja valinnanmahdollisuuksien tarjoaminen. Monikulttuurisissa projekteissa olennaista olisi lisätä kohderyhmän jäsenten osallisuutta ottamalla heidät mukaan toiminnan suunnitteluun.
Monikulttuuriselle aikuisten teatteriryhmälle Joensuussa suunnitellaan jatkoa. Yhteistyöstä kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä maria.korkatti@gmail.com
Teksti: Maria Korkatti
Kirjoittaja on teatteri-ilmaisun ohjaaja (AMK) ja sosionomi (AMK). Teksti pohjaa hänen lopputyöhönsä, joka on luettavissa verkossa http://publications.theseus.fi/handle/10024/49458
Tämä artikkeli on julkaistu Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liiton Meteli-lehdessä 3/2013. Julkaistuun artikkeliin liittyy valokuvia Kipinät-ryhmästä ja kolmen maahanmuuttajan haastattelut aiheesta "Voiko taide sopeuttaa vieraaseen kulttuuriin?". Lisäksi teksti löytyy Maria Korkatin henkilökohtaisesta blogista mariavilhelmiina.blogspot.fi
